Nyt taitaa olla blogin viimeisiä, ellei viimeinen postaus. Päätökseen tulee myös opintojakso, jonka vuoksi blogin perustin. Kirjoittelin tekstejä muun muassa digitaalisesta identiteetistä, tekijänoikeuksista ja eritoten sosiaalisesta mediasta. Noin puolentoista kuukauden päästä ensimmäisestä julkaisusta kirjoittelen itsearviointia ja mietin, mitä kaikkea sitä oppimastani kertoisi. Päällimmäisenä tunteena on ilo ja pienimuotoinen ylpeys itsestään, että on selvinnyt tähän asti. Mutta on minulla toki muitakin ajatuksia, mitä jakaa.
Uudet käsitteet, kuten digitaalinen internet tulivat hyvin tutuiksi tässä parin kuukauden aikana, ja pääsin kertaamaan esimerkiksi aina tärkeitä CC-lisenssien asioita. Olen päässyt syventämään oppimistani myös tutummilta osa-alueilta, kuten GDPR-asioissa. Olen törmännyt siihen muilla kursseilla, mutta pääsin paneutumaan nyt niihin kunnolla ja rauhassa. Tällaiset suuret säännöt eivät vaikuta yhtä pelottavilta kuin aiemmin.
Yllätyksenä on tullut kurssin loppuun pääsemisen lisäksi se, kuinka hauskaa blogiin on ollut kirjoitella. Olen ottanut rennon asenteen tyylissäni, mutta pyrkinyt aina kuitenkin pysymään asiassa ja käymään kaikki tärkeimmät pointit läpi. Ajattelin, että rennompikin tyyli sopisi, sillä blogitekstit voivat yleensä olla tyyliltään erilaisia. Siksi päätin, että antaisin persoonallisuuteni tulla tekstistä läpi tällä kertaa. Ongelmia en onneksi sen suuremmin ole kohdannut, korkeintaan aikataulutukseeni liittyviä. Olen loppusuoralla opinnoissani ja täten joutunut pitämään nopeaa tahtia yllä. Kurssin alustalla en ole kuitenkaan kokenut mitään ongelmia tai tekstien kirjoittamisessa sinänsä. Joskus en keksi, mistä voisin tarkemmin kertoa, mutta suunnitelmat ovat selvinneet aina loppujen lopuksi.
Olen myös alkanut näkemään uusia puolia sosiaalisen median työkaluista. Esimerkiksi olen jättänyt Facebookin käytön vähälle, koska en oikein alustana siitä pidä samalla tavalla kuin esimerkiksi Instagramista. Mutta huomattua monesti, kuinka hyödyllinen se voi olla työpaikan somenkäytön kannalta, pitäisi minun ehkä antaa Facebookille mahdollisuus. Linkedin-palvelua minun tuli käytyä hieman läpi aiemmin, ja sitäkin voisin uskaltaa kokeilla. Kurssi on siis ollut hyvä sysäys uutta kohti.
Annoin opintojaksolle oikeastaan vain sellaisen tavoitteen, että olisin valmis lokakuun 2024 loppuun mennessä. Ihan hyvin tähän tavoitteeseen on päästy, kun nyt ollaan vasta puolivälissä. Matkalta tuli poimittua myös hyvää tietoa ja eräänä tavoitteena nousee esiin kertaaminen ja tiedon varmistaminen, kuten tekijänoikeusasiat. Monilla kursseilla tuntuu, että aihetta nopeasti sivutaan, mutta tentin takia opiskelin asiat kunnolla ja sain niihin hyvää selkoa.
Viimeisin blogipostaukseni oli sosiaalisen median hyödyntämissuunnitelma, viimeinen pitkä blogiteksti. Koin tämän tekemisen todella vaikeaksi projektin alkuvaiheessa, sillä en tiennyt, mihin kontekstiin suunnitelman tekisin. Päädyin sitten töihin ja lukupiireihin, ja mielestäni se oli ok ratkaisu. Toivon vain, että kerroin siinä tarpeeksi tehtävänannossa toivotuista asioista. Esimerkiksi jännitin, oliko yksityisyydestä ja turvallisuudesta tarpeeksi tietoa, sillä tiedottaminen somessa on verrattain yksinkertaista tässä tilanteessa (tai ainakin vaikuttaa siltä). Käytin kyllä aikaa kaiken miettimiseen ja parantelemiseen, ja toivon, että teksti on luettavaa ja tarpeeksi kattavaa muidenkin mielestä.
Lopuksi mainitsen ajankäytöstä, onhan se merkittävä osa töiden tekemistä. Ajoitin kaiken aika lailla kurssialustan mukaisesti, kauiten meni osio kolmen kanssa. Tämä johtui siitä, että jouduin keskittymään toiseen aikaa vievään kurssiin. Nyt, kun molemmat ovat (toivottavasti) kohta valmiita, kykenen helpommin tasapainottelemaan kurssien kanssa. Olen kuitenkin pysynyt aikatavoitteessani, mikä on mielestäni hyvä. Minun on vaikeaa opiskella pitkiä pätkiä kerrallaan, joten tauottamiset kirjoituskertojen välissä ovat selkeästi onnistuneet lopputuloksen näkyessä jo nyt.
Viimeiset pari kuukautta olen työskennellyt ahkerasti, ja mielestäni olen onnistunut teksteissäni ihan hyvin. Minusta on ollut hauskaa kirjoittaa pitkästä aikaa pidempää tekstiä ja pohtiminen on auttanut näkemään, kuinka somesta on hyötyä monessa eri paikassa. Töissä – lukupiirien järjestäminen onnistuu somessa mainiosti, kunhan miettii kaiken valmiiksi ja jakaa lopulta ajatuksiaan eteenpäin. Kirjavinkkausohjeita on mainiota infota blogin kautta muille. Ja toisekseen on vapaa-aika – blogin kirjoittaminen on ollut oikein mukavaa ja alustaa on ollut hauska päästä opettelemaan uudestaan. Someasiat kaipaavat osaamista, ja nyt minusta tuntuu, että kyllä minä jotain olen oppinut. Tulevaisuudessa osaan käyttää somea hyödykseni erilaisissa tilanteissa.
Kommentit
Lähetä kommentti