Siirry pääsisältöön

Digitaalinen identiteetti - mitä meistä netissä tiedetään (tai uskotaan tiedettävän)

Moni saattaa luulla, että digimaailmassa voi olla aina anonyymi. Tai ainakin omia tietoja voi suojella haluamansa mukaan - niitä ei vain laita mihinkään julkisesti esille, eikä profiilikuvatonta käyttäjää voi täten tunnistaa kukaan. Vaikka tämä on yleensä totta, nykyään hyvin harva on täysin ilman identiteettiä internetissä. Digimaailmassakin jalan- tai kädenjälkiä eli tietoa meistä jää jokaiselle sivulle, ja joskus annamme sitä vapaaehtoisesti enemmän ilman sen suurempaa ajattelua. Esimerkiksi kun maksamme pian erääntyvän laskun, menemme verkkopankissa sen tekemään. Kirjaudumme palveluun omilla verkkopankkitunnuksillamme. Myöhemmin selailemme verkkokauppaa, jossa teemme muutaman ostoksen. Käytämme tässäkin omia tietoja, jotta meidät voidaan tunnistaa ja tuote toimitettaisiin oikeaan osoitteeseen. Nämä ovat kaksi esimerkkiä digitaalisesta identiteetistä. Mitä meistä netissä tiedetään. 


Julkisessa blogissa minun on vaikeaa lähteä kertomaan jokaista hippusta omasta digitaalisesta identiteetistäni, sillä se on kuitenkin kytköksissä omaan yksityiselämääni. Joudun siis olemaan hieman löyhä kirjoituksessani, mutta pyrin avaamaan, miltä 'perus opiskelijataviksen' digitaalinen identiteetti voisi näyttää. Ainakin sellaisen, joka käyttää nettiä ahkerasti kaikenlaiseen tekemiseen. 

  

En tarjoa oikeastaan mitään sisältöä sosiaalisessa mediassa, varsinkaan suurelle yleisölle. Minulla on pari sometiliä, joihin postaan piirtämiäni tai kirjoittamiani juttuja. Whatsappia tietysti käytän yhteydenottoon perheen ja kaverien kanssa, Discordissa pyörin vapaa-ajan servereillä juttelemassa nettikavereille. Onhan minulla nyt nuo perus Instagram, Snapchat (, ehkä Facebook) -kombot siinä lisänä, mutta hyvin harvoin tuotan siellä sisältöä muiden kuin läheisten kaverien tai perheenjäsenten nähtäville. Viimeksikin olen postannut vain kuvia lomalta muistoksi itselleni ja kavereille. Youtubea käytän ainoastaan videoiden katselemiseen ja musiikin kuuntelemiseen. Eräällä tavalla digitaalinen identiteettini on tarkkailija - minulla ei ole yleisemmin tarvetta tai toiveita tuottaa sisältöä. Nautin siitä, että voin kuunnella muiden mielipiteitä, nähdä tuotettua sisältöä ja muodostaa omia ajatuksiani niistä. Digitaaliset jalanjälkeni kulkevat kanavilta toiselle tietysti perus kirjautumistietojen muodossa, mutta harvoin niistä jää edes tykkäyksien kautta julkisia jälkiä. Jos jää, ne ovat yleensä jokaisen somen henkilökohtaisissa arkistoissa. Esimerkiksi Youtubeen voi tehdä videoiden soittolistoja, ja tykkäykset sekä katseluhistorian löytää helposti aina sivupalkista. Myös Instagramissa on omat arkistonsa, kuten tallennetut tai tykätyt videot. 

  

Käytänhän minä nettiä muutenkin, vaikka Googlea, päivittäin. Katson bussien aikataulut, selailen nettikauppoja, käytän sanakirjasivustoja. Jokaiseen tällaiseen jää palanen minua itseäni - minne olen yleensä menossa, mitä kieltä käytän viestimiseen tai millaisia mieltymyksiä minulla on vaatteiden tai ostosten suhteen. Ja nykyään verkkopankkiin kirjautuminen sekä Kela-asiointi vaativat vahvan tunnistautumisen, joten niissäkin palanen digitaalista identiteettiäni lepää. Mitä enemmän olen aikuistunut, sitä tarpeellisemmaksi yhteiskunnan palvelut ovat minulle tulleet. Ennen tietoni sijaitsivat pääosin some-alustoilla, mutta nyt tarvitsen tietoja töissä ja laskuja maksettaessa. Ilman digitaalista identiteettiä varsinkin maksuliikenne olisi luultavasti hankalampaa. Digitaaliseen identiteettiini kuuluu siis myös aikuinen, vastuullinen puolensa, joka hoitaa pakollisia yhteiskunnan asioita netissä. Mahdollisimman yksityisesti, tietenkin. 

 

Tunnistettavuus netissä sen sijaan on oma kuuma perunansa. Jokainen meistä on varmaan joskus googlettanut itsensä, ja sen minäkin tein (12.9.24). Tulokset olivat aika yllättäviä. Esimerkiksi minun nimelläni löytyi eräs toinen kirjastoihminen. Tätä olen ennenkin ihmetellyt, että mitkä mahdollisuudet tähän yhteensattumaan ovat. No, päästyäni tästä hämmennyksestä yli, löysin aika helposti työpaikkani sivut ja Facebook-tilini. Google näytti toisella hakusivulla vasta esimerkiksi Youtuben (joka on yksityinen) ja opinnäytetyöni. Kuvahausta en löytänyt yhtään omia kuvia, mikä on mielestäni huojentavaa. En pidä siitä, että kuvahaun kautta kasvoni näkyisivät kaikkialle. Ehkä tämä onnekas asia johtuu siitä, että otan harvoin kuvia, Instagramini on yksityinen ja käytän keksittyä nimeä suurimmassa osaa somepalveluista. Videoistakaan en löytänyt minuun mitään liittyvää, eli hyvältä näyttää.  


Olen tottunut hallinnoimaan itse, mitä minusta löytyy. Vanhat Youtube-videot olen laittanut yksityisiksi, muutkin sometilit ovat yksityisiä, jos siihen on mahdollisuus. Käytän keksittyjä nimiä ennemmin kuin omaa nimeäni - varsinkin koko nimeä käytän vain, jos on pakko. Ainoastaan työhön ja kouluun liittyvät tiedot (sekä Facebook, jossa nimi nyt kokonaan aika lailla kaikilla taitaa olla) olivat koko nimelläni. Nämä ovat tunnistettavuuden vuoksi, ja liittyvät enemmän fyysiseen identiteettiini. Kuka olen, mitä opiskelen, miten minut työpaikalta löytää. Näihin en voi tietenkään vaikuttaa, nimeni on pakko olla netissä, mutta vapaa-ajan mieluusti pidän erossa työasioista. Näkyköön se pakollinen tieto, siihen minä suostun. Mutta minusta ei niiden lisäksi paljoa muuta löydä. Jossei tarkasti katso, minut voitaisiin sekoittaa useampaankin henkilöön. Ehkä se on ihan hyvästä, että jos minut halutaan saada kiinni, pitää oikeasti keskittyä etsimiseeni. Sekin luo omaa pientä suojaansa netissä.   


Digitaalinen identiteettini on kaiken tutkimani perusteella aika hyvin piilossa. Tarkkailija ja konkreettinen tekijä, näin voisin tiivistää digitaalisen identiteettini lyhyesti. Pääosin se on yhteydessä minun fyysiseen identiteettiini, työhön ja kouluun, hyvin harvoin vapaa-ajan harrastuksiin ja tekemisiin. Vapaa-aika on oma asiansa, ja se on ehkä identiteettini eräänlainen varjopuoli, erillään ammattipuolesta (vai onko se jopa oma digitaalinen identiteettinsä itsessään?). Itse voin tästä kaikesta iloita, sillä en halua olla koko maailman nähtävillä aina samoihin asioihin yhdistettynä. Toki olisi mahtavaa, jos joskus tulisi mahdollisuus nousta vaikka luovan työni perusteella hakupalveluihin (positiivisessa merkityksessä tietenkin), mutta viihdyn oikein hyvin pienessä huoneessani katselemassa, mitä muu maailma puuhaa. Jos oman itsensä haluaa tuoda esille kaikkenaan, siitä vain! Minusta on hienoa, että uskallusta siihen riittää. Moni asia jäisi kokematta, jos kaikki olisivat kasvottomia ja yksityisiä - millainen internet se olisi, varsinkin nykypäivän someaikaan?

 

Toisaalta mielestäni on hyvä muistaa, että jos yksityisyyttä haluaa, siihenkin olisi oltava mahdollisuus. Cancel-kulttuuri eli ihmisten urien ja joskus yksityiselämän pilaaminen netissä sisältää valitettavasti ajoittain doxxaamisen, eli muiden henkilötietojen kuten kotiosoitteen tuomisen netissä julki. Kukaan ei sellaista ansaitse eikä ryhmäpainetta siitä, että tietojen pitäisi olla netissä kaikkien nähtävillä. On hyvä, että meillä on käyttäjinä mahdollisuudet valita, mitä meistä näkyy ja päättää asetukset sen mukaan eri palveluissa. Tietysti se vaatii itsekuria, ettei lähde levittämään jokaista tiedonmurusta internetissä - unohtamatta sitä, että osaa varoa huijareita, häkkereitä ja tietojenkalastelijoita. Mutta kun sen osaa, sen taitaa, ja digitaalinen identiteetti pääsee omalla tavallaan kukoistamaan.   

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Itsearviointi

Nyt taitaa olla blogin viimeisiä, ellei viimeinen postaus. Päätökseen tulee myös opintojakso, jonka vuoksi blogin perustin. Kirjoittelin tekstejä muun muassa digitaalisesta identiteetistä, tekijänoikeuksista ja eritoten sosiaalisesta mediasta. Noin puolentoista kuukauden päästä ensimmäisestä julkaisusta kirjoittelen itsearviointia ja mietin, mitä kaikkea sitä oppimastani kertoisi. Päällimmäisenä tunteena on ilo ja pienimuotoinen ylpeys itsestään, että on selvinnyt tähän asti. Mutta on minulla toki muitakin ajatuksia, mitä jakaa.   Uudet käsitteet, kuten digitaalinen internet tulivat hyvin tutuiksi tässä parin kuukauden aikana, ja pääsin kertaamaan esimerkiksi aina tärkeitä CC-lisenssien asioita. Olen päässyt syventämään oppimistani myös tutummilta osa-alueilta, kuten GDPR-asioissa. Olen törmännyt siihen muilla kursseilla, mutta pääsin paneutumaan nyt niihin kunnolla ja rauhassa. Tällaiset suuret säännöt eivät vaikuta yhtä pelottavilta kuin aiemmin.  Yllätyksenä on tullut ...

Sosiaalisen median käytöstä - vapaa-ajalla videoita, töissä tiedottamista

Koska olen kaksituhattaluvun lapsi, olen tottunut internetin ja sosiaalisen median käyttäjä. En ole varsinaisesti kasvanut puhelin kädessä, mutta varttuneeksi minut voi laskea. Unohdan sen joskus itsekin - olen nähnyt, kuinka uudet somealustat nousevat, keräävät suosiota ja käyttäjäkuntaa, ja ajoittain liityn itsekin tähän joukkoon mukaan. Tunnen jopa nostalgiaa, kun näen vanhoja kuvia näiden alustojen logoista tai ulkoasusta, ja muistelen, kuinka ennen oli se ja se asia niin hienoa ja toimivaa. Esimerkiksi otan videopalvelu Youtuben . Laatikkomainen ulkoasu on pyöristynyt, muuttunut eräällä tavalla pehmeämmäksi ja turvallisemmaksi. Käyttäjäkunta ulottuu nyt selkeästi kaikenikäisiin, jopa pikkulapsiin. Youtubeen voi ladata ja katsella muiden videoita sekä tavanomaiseen sosiaalisen median tapaan vuorovaikuttaa. Videoita voi kommentoida, tykätä ja alapeukuttaa (vaikka alapeukkujen lukumäärä on nykyään poistettu kaikkien paitsi videontekijän näkyvistä). Konseptina se on erittäin hieno ...