Sosiaalista mediaa ja bloggailua

Moni saattaa luulla, että digimaailmassa voi olla aina anonyymi. Tai ainakin omia tietoja voi suojella haluamansa mukaan - niitä ei vain laita mihinkään julkisesti esille, eikä profiilikuvatonta käyttäjää voi täten tunnistaa kukaan. Vaikka tämä on yleensä totta, nykyään hyvin harva on täysin ilman identiteettiä internetissä. Digimaailmassakin jalan- tai kädenjälkiä eli tietoa meistä jää jokaiselle sivulle, ja joskus annamme sitä vapaaehtoisesti enemmän ilman sen suurempaa ajattelua. Esimerkiksi kun maksamme pian erääntyvän laskun, menemme verkkopankissa sen tekemään. Kirjaudumme palveluun omilla verkkopankkitunnuksillamme. Myöhemmin selailemme verkkokauppaa, jossa teemme muutaman ostoksen. Käytämme tässäkin omia tietoja, jotta meidät voidaan tunnistaa ja tuote toimitettaisiin oikeaan osoitteeseen. Nämä ovat kaksi esimerkkiä digitaalisesta identiteetistä . Mitä meistä netissä tiedetään.  Julkisessa blogissa minun on vaikeaa lähteä kertomaan jokaista hippusta omasta digitaalisesta id...

Koska olen kaksituhattaluvun lapsi, olen tottunut internetin ja sosiaalisen median käyttäjä. En ole varsinaisesti kasvanut puhelin kädessä, mutta varttuneeksi minut voi laskea. Unohdan sen joskus itsekin - olen nähnyt, kuinka uudet somealustat nousevat, keräävät suosiota ja käyttäjäkuntaa, ja ajoittain liityn itsekin tähän joukkoon mukaan. Tunnen jopa nostalgiaa, kun näen vanhoja kuvia näiden alustojen logoista tai ulkoasusta, ja muistelen, kuinka ennen oli se ja se asia niin hienoa ja toimivaa. Esimerkiksi otan videopalvelu Youtuben . Laatikkomainen ulkoasu on pyöristynyt, muuttunut eräällä tavalla pehmeämmäksi ja turvallisemmaksi. Käyttäjäkunta ulottuu nyt selkeästi kaikenikäisiin, jopa pikkulapsiin. Youtubeen voi ladata ja katsella muiden videoita sekä tavanomaiseen sosiaalisen median tapaan vuorovaikuttaa. Videoita voi kommentoida, tykätä ja alapeukuttaa (vaikka alapeukkujen lukumäärä on nykyään poistettu kaikkien paitsi videontekijän näkyvistä). Konseptina se on erittäin hieno ...